Monet tarkkailijat ovat hämmästelleet sitä, miten paljon Warwickin rakennustyömaalla on saatu aikaan vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Hissejä asentaneen yrityksen johtaja sanoi eräälle työntekijälle: ”Teidän tiiminne yltää hämmästyttäviin saavutuksiin. Harvat uhraavat nykyään aikaansa vapaaehtoistyöhön.”

Kun hän ja muut kuulivat, että Jehovan todistajien päätoimisto rakennettaisiin Warwickiin New Yorkin osavaltioon pääasiassa vapaaehtoisvoimin, he kuvittelivat aluksi, että siellä työskentelisi paikallisia todistajia vain viikonloppuisin. He olivat hämmästyneitä tavatessaan ihmisiä, jotka olivat jättäneet ansiotyönsä ja tulleet eri puolilta maata töihin kuukausiksi tai jopa vuosiksi.

Vuoden 2015 loppuun mennessä Warwickin rakennuksella oli työskennellyt noin 23000 Jehovan todistajaa yhdessä Yhdysvaltojen Betel-perheeseen kuuluvien kanssa. Lisäksi hankkeen hyväksi on työskennellyt noin 750 rakennustyöntekijää, jotka eivät ole Jehovan todistajia. Läheinen yhteistyö Jehovan todistajien kanssa on tehnyt myönteisen vaikutuksen moniin noista ammattilaisista.

Eräs ikkunoita ja seinärakenteita valmistavan yhtiön johtaja kirjoitti: ”Kaikki tähän projektiin osallistuneet yrityksemme työntekijät ihailevat niiden asennetta, joiden kanssa he ovat olleet tekemisissä. Siksi monet meistä haluavat olla projektissa mukana.”

Erään toisen yrityksen työntekijät auttoivat asuinrakennusten runkorakenteiden pystyttämisessä. Kun yrityksen urakka valmistui, kolme työntekijää päätti jäädä Warwickiin. He sanoivat itsensä irti ja siirtyivät toiseen yritykseen, joka jatkoi tuolla työmaalla.

Joihinkuihin tekivät syvän vaikutuksen todistajien ilmaisemat kristilliset ominaisuudet. Kun muuan mies rakennusten perustuksia valavasta yrityksestä oli ollut Warwickin työmaalla muutamia kuukausia, hänen vaimonsa huomasi ilokseen, että hänen asenteensa ja kielenkäyttönsä oli selvästi muuttunut. Hän sanoi: ”Tuskin tunnen häntä enää!”

Monet rakennuksella työskennelleistä Jehovan todistajista olivat naisia. Sen lisäksi että he ajoivat bussia, siivosivat huoneita ja tekivät sihteerintöitä, he myös ohjasivat liikennettä, käyttivät raskaita työkoneita, yhdistivät valokaapeleita, asensivat ja eristivät putkia, kiinnittivät kipsilevyjä ja tasoittivat seinäpintoja sekä valoivat sementtiä. He työskentelivät ahkerasti.

Eräs todistajiin kuulumaton mies, joka teki kattotöitä, tarkkaili bussista ulos tulevia pariskuntia. Hän huomasi, että jotkut miehet ja vaimot kävelivät töihin käsi kädessä. Se oli hänestä koskettavaa. Hän pani merkille myös, että naiset työskentelivät väsymättä projektin hyväksi. ”Ensin voisi luulla, että vaimot vain kulkevat miestensä mukana”, hän sanoi. ”Mutta kyllä he tekevät kovasti töitä ja saavat paljon aikaan! Olen ollut monilla rakennuksilla joka puolella New Yorkia, mutten ole koskaan nähnyt mitään tällaista.”

Talvi 2014–15 oli epätavallisen kova, ja se houkutteli pikemminkin jäämään kotiin kuin tekemään koko päivän työtä ulkona pakkasessa. Jeremy, todistaja joka oli rakennustyömaalla työnjohtajana, muistelee: ”Kun oli erityisen kylmää, eräs perustuksia tehneen yrityksen työnjohtaja joskus kysyi minulta: ’Tuleeko teidän naisväki huomenna töihin?’

Yli 35 bussinkuljettajaa palkattiin kuljettamaan Warwickissa työskenteleviä vapaaehtoisia majapaikkoihinsa ja jälleen työmaalle.

Ennen liikkeelle lähtöä eräs kuljettaja nousi seisaalleen ja puhutteli matkustajiaan. ”Minusta on ollut mukava kuljettaa teitä Jehovan todistajia”, hän sanoi. ”Voisitteko lähettää pomolleni sähköpostia ja pyytää, että saisin jatkaa tällä reitillä. Olen oppinut teiltä paljon Raamatusta. Ennen kuin tapasin teidät, en tiennyt Jumalan nimeä enkä sitä, että maan päälle tulee paratiisi. En enää pelkää kuolemaa. Tämä on ollut minulle mahtava kokemus. Näette minut varmasti valtakunnansalilla seuraavana vapaapäivänäni.”

Warwickissa työskennellyt Jehovan todistaja nimeltä Damiana sanoi: ”Kerran kun olimme nousseet bussiin, kuljettaja ilmoitti, että hän haluaisi sanoa meille muutaman sanan. Hän kertoi, että hän oli kuljettanut 4000 todistajaa New Yorkin osavaltiossa sijaitseviin kohteisiimme ja takaisin. ’Meillä kaikilla on omat pienet omituisuutemme’, hän sanoi. ’Mutta te ette anna niiden häiritä vaan työskentelette sulassa sovussa. Se on ihailtavaa.’ Hän sanoi myös keskustelevansa kanssamme mielellään.

Kun kuljettaja oli sanonut sanottavansa, muuan bussissa oleva todistaja kysyi: ’Haluatko, että laulaisimme?’

Hän nauroi sydämellisesti ja sanoi: ’Kyllä! Aloitetaanko laululla 134?’” a