Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

1. JAKSO

Ohjeita onnelliseen avioliittoon Jumalalta

Ohjeita onnelliseen avioliittoon Jumalalta

”Hän, joka loi heidät, teki heidät alusta pitäen mieheksi ja naiseksi.” (Matteus 19:4)

Jehova a Jumala vihki ensimmäisen miehen ja naisen avioliittoon. Raamattu kertoo, että Jehova loi naisen ja ”toi hänet Aadamin luo”. Aadam oli niin onnellinen, että sanoi: ”Tämä on vihdoinkin luu minun luistani ja liha minun lihastani.” (1. Mooseksen kirja 2:22, 23.) Jehova haluaa yhä avioparien olevan onnellisia.

Kun menet naimisiin, saatat ajatella, että kaikki tulee olemaan täydellistä. Todellisuudessa ongelmia kuitenkin tulee eteen jopa sellaisissa avioliitoissa, joissa mies ja vaimo rakastavat toisiaan syvästi (1. Korinttilaisille 7:28). Tässä kirjasessa esitetään Raamatun periaatteita, joita soveltamalla avioliittosi ja perheesi voi olla onnellinen (Psalmit 19:8–11).

1 HYVÄKSY JEHOVAN ANTAMA ROOLI

MITÄ RAAMATTU SANOO: Mies on perheen pää (Efesolaisille 5:23).

Aviomies: Jehova odottaa, että pidät vaimostasi hellästi huolta (1. Pietarin kirje 3:7). Hän antoi vaimosi sinulle täydennykseksi ja haluaa sinun kohtelevan häntä arvostavasti ja rakkaudellisesti (1. Mooseksen kirja 2:18). Sinun täytyy rakastaa vaimoasi niin paljon, että olet valmis asettamaan hänen etunsa omiesi edelle (Efesolaisille 5:25–29).

Vaimo: Jehova odottaa, että kunnioitat miestäsi syvästi ja autat häntä täyttämään oman roolinsa (1. Korinttilaisille 11:3; Efesolaisille 5:33). Tue hänen ratkaisujaan ja ole koko sydämestäsi yhteistoiminnassa hänen kanssaan (Kolossalaisille 3:18). Kun toimit näin, olet kaunis sekä miehesi että Jehovan silmissä (1. Pietarin kirje 3:1–6).

MITÄ VOIT TEHDÄ?

  • Kysy puolisoltasi, miten voit olla parempi mies tai vaimo. Kuuntele tarkasti ja tee parhaasi edistyäksesi.

  • Ole kärsivällinen. Kestää jonkin aikaa ennen kuin opitte tekemään toisenne onnellisiksi.

2 VÄLITÄ AIDOSTI PUOLISOSI TUNTEISTA

MITÄ RAAMATTU SANOO: Sinun tulee olla kiinnostunut puolisosi hyvinvoinnista (Filippiläisille 2:3, 4). Pidä puolisoasi kallisarvoisena ja muista, että Jehova haluaa palvelijoidensa olevan ”hellävaraisia kaikkia kohtaan” (2. Timoteukselle 2:24). ”Joku puhuu ajattelemattomasti kuin miekan pistoin, mutta viisaiden kieli on lääkitystä.” Valitse siis sanasi huolellisesti. (Sananlaskut 12:18.) Jehovan henki auttaa sinua puhumaan ystävällisesti ja rakkaudellisesti (Galatalaisille 5:22, 23; Kolossalaisille 4:6).

MITÄ VOIT TEHDÄ?

  • Ennen kuin keskustelet puolisosi kanssa vakavista asioista, rukoile Jehovalta apua, jotta voisit pysyä tyynenä ja säilyttää avoimen mielen.

  • Mieti tarkkaan, mitä sanot ja miten sanot sen.

3 OLKAA TIIMI

MITÄ RAAMATTU SANOO: Kun menette naimisiin, teistä tulee ”yhtä lihaa” (Matteus 19:5). Olette kuitenkin edelleen kaksi eri yksilöä, ja teillä voi olla erilaisia mielipiteitä. Siksi teidän täytyy opetella ajattelemaan ja tuntemaan samansuuntaisesti (Filippiläisille 2:2). Yhteishenki on välttämätöntä, kun teette ratkaisuja. Raamatussa sanotaan: ”Keskenään neuvottelevilla on viisaus.” (Sananlaskut 13:10.) Antakaa Raamatun periaatteiden opastaa teitä tehdessänne tärkeitä ratkaisuja yhdessä (Sananlaskut 8:32, 33).

MITÄ VOIT TEHDÄ?

  • Keskustele puolisosi kanssa tunteistasi, älä ainoastaan asioista ja mielipiteistä.

  • Neuvottele puolisosi kanssa ennen kuin sitoudut mihinkään.

a Jehova on Raamatun Jumalan nimi.