Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tunteeko Jumala empatiaa?

Tunteeko Jumala empatiaa?

MITÄ LUOMISTEOT KERTOVAT?

Empatian voidaan sanoa olevan kyky eläytyä jonkun toisen tilanteeseen tai tunteisiin. Se on kyky kuvitella, millaista olisi olla toisen asemassa. Mielenterveysalan asiantuntijan Rick Hansonin mukaan ”empatia on meihin sisäänrakennettu ominaisuus”.

MIETI: Miksi meillä ihmisillä on eläimistä poiketen kyky tuntea empatiaa? Raamattu osoittaa, että Jumala loi ihmisen kuvakseen (1. Mooseksen kirja 1:26). Tämä tarkoittaa sitä, että voimme heijastaa Jumalan persoonallisuutta. Pystymme siis ilmaisemaan jossain määrin hänen hienoja ominaisuuksiaan. Niinpä kun empatia saa jonkun lämminsydämisen ihmisen auttamaan toisia, hän heijastaa myötätuntoisen Luojansa, Jehova Jumalan, empaattisuutta (Sananlaskut 14:31).

MITÄ RAAMATTU OPETTAA JUMALAN EMPAATTISUUDESTA?

Jumala tuntee meitä kohtaan empatiaa, ja kärsimystemme näkeminen ahdistaa häntä. Muinaisia israelilaisia orjuutettiin ankarasti Egyptissä, minkä jälkeen he elivät 40 vuotta erämaassa vaikeissa oloissa. Jesajan 63:9:ssä kerrotaan, miltä Jumalasta tuntui: ”Aina kun he tunsivat ahdistusta, hänkin tunsi ahdistusta.” Jumala ei ainoastaan havainnut kansansa ahdinkoa. Hän tunsi heidän tuskansa. Jumala totesi myös: ”Tiedän hyvin, millaisia kärsimyksiä heillä on.” (2. Mooseksen kirja 3:7.) Sakarjan 2:8:ssa (joissakin käännöksissä 2:12) hän sanoo: ”Se, joka koskee teihin, koskee silmäterääni.” Kun meille tehdään pahaa, hän kärsii kanssamme.

Voimme luottaa siihen, että vaikka tuntisimme olevamme kelpaamattomia ja arvottomia ja Jumalan empatian ulottumattomissa, ”Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken”, kuten Raamattu sanoo (1. Johanneksen kirje 3:19, 20). Jumala tuntee meidät paremmin kuin me itse. Hän tietää täysin olosuhteemme ja on perillä kaikista ajatuksistamme ja tunteistamme. Hän tuntee empatiaa meitä kohtaan.

Voimme pyytää Jumalalta viisautta, tukea ja lohdutusta ja luottaa siihen, että hän auttaa ahdingossa olevia.

Raamatussa vakuutetaan:

  • ”Sinä kutsut ja Jehova vastaa. Sinä huudat apua, ja hän sanoo: ’Tässä olen!’” (JESAJA 58:9.)

  • ”’Minä tiedän hyvin, mitä minulla on mielessäni teitä varten’, julistaa Jehova. ’Haluan teille rauhaa, en onnettomuutta. Haluan antaa teille tulevaisuuden ja toivon. Te kutsutte minua ja lähestytte minua rukouksin, ja minä kuuntelen teitä.’” (JEREMIA 29:11, 12.)

  • ”Kerää kyyneleeni nahkaleiliisi. Eikö ne ole merkitty kirjaasi?” (PSALMIT 56:8.)

JUMALA HUOMAA MEIDÄT, YMMÄRTÄÄ MEITÄ JA TUNTEE EMPATIAA

Voiko sen tietäminen, että Jumala tuntee empatiaa, auttaa meitä kestämään vastoinkäymisiä? Seuraavassa on Marian kokemus.

”Poikani kuoli 18-vuotiaana syöpään taisteltuaan sitä vastaan kaksi vuotta. Se oli minulle äärimmäisen tuskallinen menetys, ja elämä tuntui raskaalta ja epäoikeudenmukaiselta. Olin vihainen Jehovalle siitä, ettei hän puuttunut tilanteeseen ja parantanut häntä.”

”Kuusi vuotta myöhemmin kerroin eräälle huomaavaiselle ja myötätuntoiselle ystävälle seurakunnassa, kuinka minusta tuntui, että Jehova ei rakastanut minua. Kuunneltuaan tuntikausia keskeyttämättä hän lainasi 1. Johanneksen kirjeen 3:19, 20:tä, jossa sanotaan: ’Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken.’ Tuo raamatunkohta kosketti minua. Ystävättäreni selitti, että Jehova ymmärtää tuskamme.”

”Minun oli silti vaikea päästää irti suuttumuksen tunteista. Sitten luin psalmin 94:19, jossa sanotaan: ’Kun huolet valtasivat minut, sinä lohdutit ja tyynnyttelit minua.’ Tuntui kuin tuo jae olisi kirjoitettu juuri minulle! Lopultakin pystyin puhumaan Jehovalle tuskastani luottaen siihen, että hän kuuntelee ja ymmärtää minua. Se oli todella huojentavaa.”

On hyvin lohduttavaa tietää, että Jumala ymmärtää meitä ja tuntee empatiaa. Mutta miksi sitten on niin paljon kärsimystä? Onko se Jumalan rangaistus siitä, että ihmiset tekevät pahaa? Aikooko Jumala tehdä jotain poistaakseen kaiken kärsimyksen? Näitä kysymyksiä käsitellään seuraavissa artikkeleissa.