Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kuka jakoi Raamatun lukuihin ja jakeisiin?

Kuka jakoi Raamatun lukuihin ja jakeisiin?

KUVITTELE olevasi kristitty ensimmäisellä vuosisadalla. Seurakuntasi on juuri saanut kirjeen apostoli Paavalilta. Kuunnellessasi kirjeen lukemista havaitset, että Paavali lainaa usein kohtia ”pyhistä kirjoituksista” eli Raamatun heprealaisista kirjoituksista (2. Timoteukselle 3:15). Haluaisit kovasti nähdä kohdan, jota hän lainaa. Se ei kuitenkaan olisi helppoa. Miksi ei?

EI LUKUJA EIKÄ JAKEITA

Millaisia olivat Paavalin aikoina käytettävissä olleet ”pyhien kirjoitusten” käsikirjoitukset? Oheisessa kuvassa on osa Kuolleenmeren kirjakääröihin sisältyvästä Jesajan kirjasta. Miltä käsikirjoitus näyttää? Paljon tiivistä tekstiä ilman välimerkkejä! Eikä lainkaan numeroituja lukuja ja jakeita, joihin nykyään olemme tottuneet.

Raamatun kirjoittajat eivät jakaneet tekstiä lukuihin tai jakeisiin. He vain kirjoittivat koko sen sanoman, jonka Jumala antoi heille, jotta myös lukijat voisivat lukea koko sanoman eivätkä vain pieniä osia siitä. Jos saamme tärkeän kirjeen joltakin läheiseltä ihmiseltä, emmekö halua tehdä juuri näin? Luemme koko kirjeen, emme pelkästään kohtia sieltä täältä.

Lukujen ja jakeiden puuttuminen aiheutti kuitenkin ongelman. Paavali saattoi ilmaista, mitä kohtia hän lainasi, vain toteamalla esimerkiksi ”niin kuin on kirjoitettu” tai ”niin kuin Jesaja oli sanonut aikaisemmin” (Roomalaisille 3:10; 9:29). Lisäksi noiden kohtien löytäminen oli vaikeaa, ellei tuntenut ”pyhiä kirjoituksia” läpikotaisin.

”Pyhät kirjoitukset” eivät sitä paitsi olleet ainoastaan yksi Jumalalta tullut sanoma. Ensimmäisen vuosisadan lopussa niihin kuului 66 erillistä kirjaa! Siksi useimmat Raamattua nykyään lukevat arvostavat numeroituja lukuja ja jakeita, joiden avulla voi löytää nimenomaista tietoa, muun muassa ne monet raamatunkohdat, joita Paavali lainasi kirjeissään.

Kuka sitten jakoi Raamatun numeroituihin lukuihin ja jakeisiin?

JAKO LUKUIHIN

Raamatun jakamista lukuihin pidetään pappina ja myöhemmin Canterburyn arkkipiispana toimineen englantilaisen Stephen Langtonin ansiona. Hän teki jaon 1200-luvun alussa ollessaan opettajana Pariisin yliopistossa.

Oppineet olivat jo ennen Langtonia kokeilleet erilaisia tapoja jakaa Raamattu pienempiin jaksoihin tai lukuihin. Pääsyy oli nähtävästi raamatunkohtien löytämisen helpottaminen. Oli epäilemättä paljon helpompaa löytää tietty kohta, jos tarvitsi käydä läpi vain yksi luku kokonaisen kirjan sijasta – esimerkkinä Jesajan kirja, jossa on 66 lukua.

Tähän liittyi kuitenkin yksi ongelma. Oppineet kehittivät monia erilaisia, yhteensopimattomia järjestelmiä. Eräässä näistä Markuksen evankeliumi oli jaettu miltei 50 lukuun nykyisten 16:n sijaan. Langtonin ajan Pariisissa oli opiskelijoita monista maista, ja kullakin oli mukanaan heidän omassa maassaan käytetty Raamattu. Luennoitsijoiden ja oppilaiden oli silti vaikea selittää, mistä raamatunkohdasta he milloinkin puhuivat. Miksi? Heidän käsikirjoitustensa lukujako oli erilainen.

Niinpä Langton kehitti uuden lukujaon. Kirjan The Book—A History of the Bible mukaan hänen järjestelmänsä sai ”Raamatun lukijat ja jäljentäjät innostumaan”, ja se ”levisi nopeasti läpi Euroopan”. Suurimmassa osassa nykyisistä Raamatuista on Langtonin lukujaon mukainen numerointi.

JAKO JAKEISIIN

Noin 300 vuotta myöhemmin, 1500-luvun puolivälissä, tunnettu ranskalainen kirjanpainaja ja oppinut Robert Estienne meni vielä pidemmälle. Hänen tavoitteenaan oli edistää Raamatun tutkimista kansan keskuudessa. Hän ymmärsi, miten arvokas olisi yhtenäinen järjestelmä, joka käsittäisi paitsi numeroidut luvut myös jakeet.

Estienne ei ollut ensimmäinen, joka sai ajatuksen Raamatun tekstin jakamisesta jakeisiin. Jotkut olivat tehneet sen jo ennen häntä. Esimerkiksi juutalaiset jäljentäjät olivat vuosisatoja aiemmin jakaneet kaikki Raamatun heprealaiset kirjoitukset eli niin kutsutun Vanhan testamentin jakeisiin, vaikkakaan eivät lukuihin. Lukujaon tapaan ei myöskään tekstin jakamisessa jakeisiin ollut aluksi yhtenäistä järjestelmää.

Estienne jakoi uudella tavalla Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset eli niin sanotun Uuden testamentin numeroituihin jakeisiin ja yhdisti sen heprealaisiin kirjoituksiin, joihin jaejako oli jo tehty. Vuonna 1553 hän julkaisi ensimmäisen koko Raamatun (ranskankielinen laitos), jossa oli pohjimmiltaan sama luku- ja jaejako kuin useimmissa nykyisissä Raamatuissa. Jotkut olivat kriittisiä. Heidän mielestään jakeet rikkoivat Raamatun tekstin katkelmiksi ja saivat sen vaikuttamaan kokoelmalta yksittäisiä, irrallisia lausuntoja. Tästä huolimatta kirjanpainajat ottivat Estiennen järjestelmän nopeasti käyttöön.

LAHJA RAAMATUN TUTKIJOILLE

Numeroidut luvut ja jakeet – varsin yksinkertainen oivallus. Näin jokaisella raamatunjakeella on oma ”osoite”. On totta, että luku- ja jaejako ei ole Jumalan hengen ohjauksessa laadittu ja että toisinaan Raamatun teksti katkeaa erikoisesta kohdasta. Luku- ja jaejaon ansiosta on kuitenkin helpompi löytää lainatut kohdat ja nostaa esiin itselle tärkeät jakeet tai keskustella niistä, aivan kuten alleviivaamme tekstistä ilmaukset, jotka erityisesti haluamme muistaa.

Niin kätevä kuin luku- ja jaejako onkin, on olennaista saada tekstistä kokonaiskuva. On tärkeää ymmärtää Jumalan antama koko sanoma. Ota tavaksesi lukea yksittäisten jakeiden lisäksi niiden tekstiyhteys. Näin voit oppia tuntemaan aina vain paremmin kaikki ”pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi” (2. Timoteukselle 3:15).