Keniassa kaksi tienraivaajaveljeä kutsuttiin sisään erääseen taloon, jossa heitä odotti yllättävä näky: sängyssä makasi hyvin pienivartaloinen, lyhytkätinen mies. Kun veljet kertoivat miehelle Jumalan lupauksesta, jonka mukaan ”rampa kiipeää kuin jalohirvi”, hän alkoi hymyillä leveästi (Jes. 35:6).

Tienraivaajat saivat tietää, että miehen nimi on Onesmus ja että hänellä on synnynnäinen luutumisvajaus (osteogenesis imperfecta). Koska hänen luunsa ovat hyvin hauraat, vähäinenkin töytäisy voi aiheuttaa niihin murtumia. Sairauteen ei ole olemassa tehokasta hoitokeinoa, joten Onesmus odotti kärsivänsä kivuista pyörätuolipotilaana elämänsä loppuun asti.

Onesmus alkoi tutkia Raamattua todistajien kanssa. Hänen äitinsä ei kuitenkaan halunnut hänen käyvän kokouksissa, koska pelkäsi, että tämä aiheuttaisi hänelle vammoja ja lisää tuskaa. Niinpä veljet äänittivät kokoukset ja Onesmus kuunteli ne kotona. Tutkittuaan viisi kuukautta Onesmus päätti yrittää mennä kokouksiin riskeistä huolimatta.

Aiheuttiko kokouksissa käyminen Onesmukselle lisää kipuja? Tapahtui aivan päinvastoin. ”Ainaiset kipuni tuntuivat hellittävän kokousten aikana”, Onesmus kertoo. Hän arveli, että hänen juuri löytämänsä toivo oli saanut hänet voimaan paremmin. Onesmuksen äiti huomasi poikansa mielialassa tapahtuneen muutoksen ja oli niin iloinen, että alkoi itsekin tutkia Raamattua. Äidillä oli tapana sanoa: ”Jumalan palveleminen on pojalleni lääkettä.”

Pian Onesmuksesta tuli kastamaton julistaja. Aikanaan hän kävi kasteella ja edistyi avustavaksi palvelijaksi. Onesmus haluaa tehdä Jehovan palveluksessa kaikkensa, vaikkei kykenekään käyttämään jalkojaan eikä toista kättään. Hän toivoi voivansa toimia osa-aikaisena tienraivaajana mutta epäröi jättää anomusta. Miksi? Koska hän tiesi olevansa täysin riippuvainen siitä, että joku toinen työntäisi hänen pyörätuoliaan. Kun Onesmus kertoi tästä huolesta toisille todistajille, he lupasivat olla hänen tukenaan. Lupauksensa mukaisesti he auttoivat häntä palvelemaan osa-aikaisena tienraivaajana.

Kun Onesmus halusi aloittaa vakituisen tienraivauksen, tuo sama huolenaihe askarrutti häntä edelleen. Hän sai kuitenkin tarvittavaa rohkaisua päivän tekstistä, joka oli psalmi 34:8: ”Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.” Mietittyään tätä raamatunkohtaa Onesmus päätti aloittaa vakituisen tienraivauksen. Nyt hän saarnaa neljänä päivänä viikossa ja hänellä on useita tutkisteluoppilaita, jotka edistyvät hengellisesti. Vuonna 2010 hän osallistui tienraivaajien palveluskouluun. Erityisen mukavaa hänestä oli se, että opettajana toimi toinen niistä veljistä, jotka olivat ensimmäisinä tulleet hänen luokseen!

Onesmus on nyt pian 40-vuotias. Hänen vanhempansa ovat kuolleet, mutta seurakunnan veljet ja sisaret huolehtivat hänen päivittäisistä tarpeistaan. Hän on kiitollinen kaikista saamistaan siunauksista ja odottaa sitä päivää, jolloin ”yksikään – – ei sano: ’Minä olen sairas.’ ” (Jes. 33:24.)