Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

KANSIAIHE | JUMALAN NÄKEMYS TUPAKOINNISTA

Mikä on Jumalan näkemys tupakoinnista?

Mikä on Jumalan näkemys tupakoinnista?

Edellisessä kirjoituksessa mainittu Naoko kertoi, miten hän pääsi irti tupakasta: ”Onnistuin tekemään elämässäni muutoksia, koska opin totuuden Jumalan ominaisuuksista ja tarkoituksesta.” Hänen oppimansa asiat löytyvät Raamatusta. Vaikka Raamatussa ei mainita tupakkaa, se auttaa ymmärtämään, miten Jumala suhtautuu tupakointiin. * Tieto Jumalan näkemyksestä on antanut monille tarvittavan motivaation joko olla aloittamatta tupakointia tai lopettaa se. (2. Timoteukselle 3:16, 17.) Tarkastellaanpa kolmea tupakoinnin tunnettua haittaa ja katsotaan, mitä Raamattu sanoo niistä.

TUPAKOIMINEN AIHEUTTAA RIIPPUVUUTTA

Tupakan sisältämä nikotiini on yksi eniten riippuvuutta aiheuttavista aineista, joita tunnetaan. Sillä voi olla sekä piristävä että rauhoittava vaikutus. Tupakan polttaminen välittää aivoille nikotiinia nopeasti ja toistuvasti. Joka kerta kun ihminen vetää tupakansavua henkeensä, hän saa yhden annoksen nikotiinia. Niinpä suunnilleen askin päivässä polttava tupakoitsija saa päivittäin noin 200 annosta nikotiinia, mikä on suurempi annosmäärä kuin minkään muun aineen käyttäjillä. Tällaisten toistuvien annosten vuoksi nikotiini aiheuttaa poikkeuksellisen vahvan riippuvuuden. Ellei koukkuun jäänyt tupakoitsija saa kaipaamaansa nikotiinia, hänelle tulee vieroitusoireita.

”Olette hänen orjiaan, koska tottelette häntä.” (Roomalaisille 6:16.)

Voitko todella totella Jumalaa, jos olet tupakan orja?

Raamattu auttaa meitä saamaan oikean näkemyksen tupakkariippuvuudesta. Siinä sanotaan: ”Ettekö tiedä, että jos jatkuvasti tarjoudutte jollekulle orjiksi totellaksenne häntä, niin te olette hänen orjiaan, koska tottelette häntä?” (Roomalaisille 6:16.) Kun halu saada tupakkaa alkaa hallita ihmisen ajattelua ja toimintaa, hänestä tulee pian alentavan tavan orja. Jumala, jonka nimi on Jehova, haluaa meidän kuitenkin olevan vapaita eikä sellaisten tapojen orjia, jotka joko vahingoittavat kehoamme tai turmelevat ”henkemme” eli vallitsevan mielenlaatumme (Psalmit 83:18; 2. Korinttilaisille 7:1). Kun ihmisen arvostus ja kunnioitus Jehovaa kohtaan kasvaa, hän ymmärtää, että Jehova ansaitsee häneltä parasta ja ettei hän voi antaa sitä, jos hän on vaarallisen tavan orjuuttama. Tämän tajuaminen antaa ihmiselle tahdonvoimaa vastustaa vahingollisia haluja.

Saksassa asuva Olaf voitti 16 vuotta kestäneen tupakkariippuvuutensa, joka oli alkanut hänen ollessaan 12-vuotias. Hän kertoo: ”Ensimmäinen polttamani savuke oli kuin harmiton lumipallo, mutta vuosien mittaan se kasvoi valtavaksi lumivyöryksi. Kerran kun tupakat pääsivät loppumaan, turhauduin niin että keräsin tuhkakupista kaikki tupakantumpit, kaavin niistä purut ja käärin savukkeen sanomalehden palasesta. Näin jälkikäteen tajuan, että se oli todella häpeällistä.” Miten Olaf pääsi eroon tupakoinnista? ”Ratkaiseva seikka oli halu miellyttää Jehovaa”, hän sanoo. ”Jehovan rakkaus ihmisiä kohtaan ja hänen tarjoamansa toivo antoivat minulle voimaa päästä lopullisesti eroon tästä riippuvuudesta.”

TUPAKOIMINEN VAHINGOITTAA KEHOA

”On tieteellisesti todistettu, että savukkeiden polttaminen – – vahingoittaa lähes kaikkia elimiä ja lisää sairastuvuutta ja kuolleisuutta”, sanotaan teoksessa The Tobacco Atlas. Yleisesti tiedetään, että tupakoiminen aiheuttaa tarttumattomia tauteja, kuten syöpää sekä sydän- ja keuhkosairauksia. Mutta WHO:n mukaan tupakointi lisää merkittävästi myös niiden kuolemanriskiä, jotka saavat jonkin tartuntataudin, kuten tuberkuloosin.

”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi.” (Matteus 22:37.)

Osoitatko rakkautta ja kunnioitusta Jumalaa kohtaan, jos pidät kiinni saastuttavasta tavasta ja vahingoitat hänen antamaansa kehoa?

Sanansa Raamatun välityksellä Jehova Jumala opettaa, miten meidän tulisi suhtautua elämäämme, kehoomme ja henkisiin kykyihimme. Hänen Poikansa Jeesus viittasi tähän sanoessaan: ”Sinun on rakastettava Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko mielelläsi.” (Matteus 22:37.) Jumala selvästikin haluaa, että käytämme elämäämme ja ruumistamme oikein ja suhtaudumme niihin kunnioittavasti. Kun saamme tietoa Jehovasta ja hänen lupauksistaan, opimme rakastamaan häntä ja arvostamaan kaikkea, mitä hän on tehnyt hyväksemme. Tämä motivoi meitä pysymään erossa kaikesta sellaisesta, mikä saastuttaisi kehoamme.

Intialainen lääkäri Jayavanth tupakoi 38 vuotta. Hän kertoo: ”Sain tietää tupakoinnin vaaroista lukemalla lääketieteellisiä julkaisuja. Tiesin, että polttaminen oli väärin, ja neuvoin potilaitani luopumaan siitä. Itse en kuitenkaan pystynyt lopettamaan, vaikka yritin viisi kuusi kertaa.” Mikä auttoi häntä viimein pääsemään irti tupakasta? Hän selittää: ”Onnistuin lopettamaan tupakoinnin sen ansiosta, että aloin tutkia Raamattua. Halu miellyttää Jehovaa antoi minulle motiivin lopettaa tuo tapa saman tien.”

TUPAKOIMINEN VAHINGOITTAA TOISIA

Tupakoitsijan ulos hengittämä savu ja kytevän tupakan savu ovat myrkyllisiä. Tupakansavuisen ilman hengittäminen eli passiivinen tupakoiminen voi aiheuttaa syöpää ja muita sairauksia, ja se tappaa joka vuosi 600 000 tupakoimatonta, jotka ovat pääasiassa naisia ja lapsia. WHO:n raportissa varoitetaan: ”Passiiviselle tupakoinnille ei ole turvallisia raja-arvoja.”

”Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matteus 22:39.)

Rakastatko todella perhettäsi ja muita lähimmäisiäsi, jos altistat heidät passiivisen tupakoinnin vaaroille?

Jos pidämme kiinni tavasta, joka vahingoittaa toisia, emme osoita lähimmäisenrakkautta – rakkautta perheenjäseniä, ystäviä ja muita ihmisiä kohtaan. Jeesuksen mukaan vain rakkaus Jumalaan on tärkeämpää kuin lähimmäisenrakkaus. Hän sanoi: ”Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matteus 22:39.) Aito rakkaus saa meidät noudattamaan Raamatun kehotusta: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” (1. Korinttilaisille 10:24.)

Armeniassa asuva Armen muistelee: ”Perheeni aneli, etten polttaisi, koska se oli heille vahingollista. En kuitenkaan halunnut myöntää, että siitä voisi olla heille haittaa.” Hän selittää, mikä sai hänet muuttamaan näkemystään: ”Se mitä sain tietää Raamatusta, ja rakkaus Jehovaan auttoivat minua lopettamaan tupakoinnin ja myöntämään, että se oli vahingollista paitsi minulle myös lähelläni oleville.”

SAVUKKEET SAMMUVAT LOPULLISESTI

Tieto, jota Olaf, Jayavanth ja Armen saivat Raamatusta, auttoi heitä pääsemään eroon alentavasta tavasta, joka vahingoitti sekä heitä että muita. He eivät onnistuneet lopettamaan tupakointia vain siksi, että tiesivät sen olevan vahingollista. He onnistuivat, koska he oppivat rakastamaan Jehovaa ja halusivat miellyttää häntä. Rakkauden merkitystä korostetaan 1. Johanneksen kirjeen 5:3:ssa, jossa sanotaan: ”Rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen käskyjään; eivätkä hänen käskynsä ole rasittavia.” Raamatun periaatteiden noudattaminen ei tietenkään ole aina helppoa, mutta kun ihmistä motivoi voimakas rakkaus Jumalaan, se ei ole raskasta.

Maailmanlaajuisen opetustyön välityksellä Jehova Jumala auttaa parhaillaan miljoonia ihmisiä joko vapautumaan tupakan orjuudesta tai pysymään siitä erossa (1. Timoteukselle 2:3, 4). Hyvin pian hän poistaa ahneen liikemaailman, joka on vastuussa miljoonien tupakkariippuvuudesta. Hän käyttää siihen Valtakuntaansa, taivaallista hallitustaan, jonka johdossa on hänen Poikansa Jeesus Kristus. Jehova lopettaa tupakkaepidemian kaikiksi ajoiksi ja tekee tottelevaisista ihmisistä täydellisiä niin ruumiiltaan kuin mieleltäänkin. (Jesaja 33:24; Ilmestys 19:11, 15.)

Jos sinä yrität päästä eroon tupakoinnista, rohkaise mielesi. Voit saada tarvittavan motivaation siten, että opit rakastamaan Jehovaa ja omaksut hänen näkemyksensä tupakoinnista. Jehovan todistajat antavat sinulle mielellään käytännöllistä, henkilökohtaista apua, jotta voit oppia tuntemaan Raamatun periaatteet ja soveltamaan niitä. Voit olla varma siitä, että jos turvaudut Jehovan apuun päästäksesi irti tupakkariippuvuudesta, hän antaa sinulle tarvitsemaasi voimaa (Filippiläisille 4:13).

^ kpl 3 Tupakoinnilla tarkoitetaan tässä kirjoituksessa savukkeen, sikarin, piipun tai vesipiipun polttamista. Samat periaatteet soveltuvat kuitenkin purutupakan, nuuskan, nikotiinia sisältävien sähkösavukkeiden ja muiden tupakkatuotteiden käyttöön.