Raamatussa sana ”sielu” on käännetty heprean kielen sanasta neʹfeš ja kreikan kielen sanasta psy·khēʹ. Heprealainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’hengittävää luomusta’ ja kreikkalainen sana ’elävää olentoa’. a Sielu tarkoittaa näin ollen koko luomusta, ei jotain sisäistä osaa, joka jää eloon ruumiin kuollessa. Raamattu osoittaa selvästi, että sielu tarkoittaa koko ihmistä.

•   Raamatussa sanotaan, että kun Jehova Jumala loi ensimmäisen ihmisen, Aadamin, tästä tuli ”elävä sielu” (1. Mooseksen kirja 2:7). Aadamille ei annettu sielua; hänestä tuli elävä sielu eli ihminen.

•   Raamatun mukaan sielu voi tehdä työtä, kaivata ruokaa, syödä, noudattaa lakeja ja koskea kuolleeseen ruumiiseen (3. Mooseksen kirja 5:2; 7:20; 23:30; 5. Mooseksen kirja 12:20; Roomalaisille 13:1). Tällaista voi tehdä vain koko ihminen.

Onko sielu kuolematon?

 Ei ole. Sielu voi kuolla, kuten kymmenet raamatunjakeet osoittavat. Seuraavassa on muutamia esimerkkejä:

•   ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” (Hesekiel 18:4, 20, Kirkkoraamattu 1938.)

•   Muinaisessa Israelissa rangaistus vakavimmista synneistä oli se, että ”sielu oli karsittava pois” (2. Mooseksen kirja 12:15, 19; 3. Mooseksen kirja 7:20, 21, 27; 19:8). Ihmistä piti ”rangaista kuolemalla” (2. Mooseksen kirja 31:14, KR-1938).

•   Joissakin raamatunkohdissa kuolleen ihmisen ruumiista käytetään kirjaimellista ilmausta ”kuollut sielu” (3. Mooseksen kirja 21:11, alaviite; 4. Mooseksen kirja 6:6, alaviite). Vaikka monissa raamatunkäännöksissä käytetään noissa jakeissa ilmausta ”kuollut ruumis” tai ”kuollut ihminen”, alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä käytetään sanaa neʹfeš eli ”sielu”.

”Sielu” voi tarkoittaa ’elämää’

 Raamatussa sanaa ”sielu” käytetään myös ”elämän” synonyyminä. Esimerkiksi Jobin 33:22:ssa ’sielua’ (neʹfeš) merkitsevää heprean sanaa käytetään tällä tavoin. Raamattu osoittaa myös, että ihmisen sielu eli elämä voidaan vaarantaa tai menettää (2. Mooseksen kirja 4:19; Tuomarit 9:17; Filippiläisille 2:30).

 Tällainen sanan ”sielu” käyttötapa auttaa ymmärtämään 1. Mooseksen kirjan 35:18:n, jossa sielun sanotaan ”olevan lähtemäisillään”. Tämä kielikuva osoittaa, että ihmisen elämä on päättymässä. Joissakin käännöksissä käytetään tässä kohden ilmausta ”veti viimeisen henkäyksensä” (New Jerusalem Bible).

Mistä usko kuolemattomaan sieluun on lähtöisin?

 Sielun kuolemattomuutta opettavat kristikunnan uskonnot ovat omaksuneet tämän opetuksen muinaisesta kreikkalaisesta filosofiasta, eivät Raamatusta. Tietosanakirjassa Encyclopædia Britannica sanotaan: ”Raamatussa viittaukset sieluun liittyvät hengittämiseen, eivätkä ne tee mitään eroa aineettoman sielun ja aineellisen ruumiin välillä. Kristikunnan ajatus ruumiin ja sielun kahtiajaosta on peräisin muinaisilta kreikkalaisilta.”

 Jumala ei suvaitse sitä, että hänen opetuksiaan yhdistetään ihmisten oppeihin, kuten oppiin sielun kuolemattomuudesta. Sen sijaan Raamattu varoittaa: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8.)