Siirry sisältöön

SUUNNITTELUN TULOS?

Lepakon kaikupaikannus

Lepakon kaikupaikannus

 Lepakot eivät ole sokeita, mutta aistiakseen ympäristöään yön pimeydessä useimmat lepakkolajit käyttävät kaikupaikannusta. Ne tunnistavat kohteen ja määrittelevät sen etäisyyden kohteesta takaisin heijastuvan äänen perusteella. Jotkin lepakot voivat esimerkiksi erottaa hyttysen kovakuoriaisesta niiden siiveniskujen nopeudesta.

 Mieti: Useimmat lepakot tuottavat ääni-impulsseja kurkunpäässään ja päästävät ne ulos suun tai sierainten kautta. Suurilla korvillaan ne havaitsevat kaiut, jotka syntyvät, kun ääniaallot kimpoavat takaisin kohteesta. Kaikujen avulla lepakko muodostaa mielessään kolmiulotteisen kuvan ympäristöstään. Lepakko pystyy määrittelemään kohteensa sijainnin, korkeuden ja etäisyyden muiden lepakoiden synnyttämästä melusta huolimatta.

 Lepakon kaikupaikannuksen on oltava äärimmäisen tarkka, koska jo yhden millisekunnin (eli sekunnin tuhannesosan) virhe aiheuttaisi sen, että lepakko osuisi harhaan kohteestaan peräti 17 senttimetriä. Joidenkin tutkijoiden mukaan ajatus yhtä millisekuntia suuremmasta tarkkuudesta vaikuttaa mahdottomalta. Tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin siltä, että lepakot pystyvät määrittämään sen ajan, joka ääneltä kestää heijastua takaisin, kymmenen nanosekunnin (eli sekunnin sadasmiljoonasosan) tarkkuudella. Tämä tarkoittaa, että lepakot pystyvät mittaamaan etäisyyksiä millimetrin tarkkuudella – tai jopa tarkemmin.

 Tutkijat ovat kehittäneet sokeiden avuksi elektronisen kaikupaikannusta hyödyntävän kepin. Kepin avulla sokeat voivat hahmottaa ympäristöään ja väistää myös pään korkeudella olevia esteitä, kuten puiden oksia. ”Se, mitä tiesimme lepakon ihmeellisestä kaikupaikannuksesta, oli meille merkittävä inspiraation lähde”, sanovat Brian Hoyle ja Dean Waters, jotka olivat mukana suunnittelemassa tätä niin kutsuttua ”lepakkokeppiä”.

 Mitä ajattelet? Onko lepakon ihmeellinen kyky käyttää kaikupaikannusta evoluution vai suunnittelun tulos?