Johannes 19:1–42

19  Silloin Pilatus käski ruoskia Jeesuksen.+  Sotilaat punoivat orjantappuroista kruunun, laittoivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänet purppuranpunaiseen vaatteeseen.+  He tulivat kerran toisensa jälkeen hänen eteensä ja sanoivat: ”Terve, juutalaisten kuningas!” He myös läimäyttelivät häntä kasvoihin.+  Pilatus meni jälleen ulos ja sanoi juutalaisille: ”Minä tuon hänet ulos teidän luoksenne, jotta tietäisitte, etten havaitse hänen olevan syyllinen mihinkään.”+  Niin Jeesus tuli ulos orjantappurakruunu päässään ja purppuranpunainen vaate yllään. Pilatus sanoi heille: ”Katsokaa! Ihminen!”  Mutta kun ylipapit ja virkailijat näkivät hänet, he huusivat: ”Paaluun!* Paaluun!”+ Pilatus sanoi heille: ”Ottakaa hänet itse ja teloittakaa,* sillä minä en havaitse hänen olevan syyllinen mihinkään.”+  Juutalaiset vastasivat hänelle: ”Meillä on laki, jonka mukaan hänen pitää kuolla,+ koska hän on väittänyt olevansa Jumalan poika.”+  Kun Pilatus kuuli, mitä he sanoivat, hän alkoi pelätä entistä enemmän,  ja hän meni taas käskynhaltijan palatsiin ja kysyi Jeesukselta: ”Mistä sinä olet?” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle.+ 10  Pilatus sanoi hänelle: ”Kieltäydytkö sinä puhumasta minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta päästää sinut vapaaksi ja minulla on valta teloittaa sinut?”* 11  Jeesus vastasi hänelle: ”Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä.+ Siksi sen synti, joka luovutti minut sinulle, on suurempi.” 12  Tämän vuoksi Pilatus yritti edelleen löytää keinon vapauttaa hänet, mutta juutalaiset huusivat: ”Jos päästät hänet vapaaksi, et ole keisarin ystävä. Jokainen, joka tekee itsestään kuninkaan, puhuu keisaria vastaan.”*+ 13  Kuultuaan nämä sanat Pilatus toi Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle. Se oli paikassa, jonka nimi on Kiveys mutta heprealainen nimi Gabbata. 14  Silloin oli pesahin valmistuspäivä,+ ja oli noin kuudes tunti. Hän sanoi juutalaisille: ”Katsokaa! Teidän kuninkaanne!” 15  Mutta he huusivat: ”Pois! Pois! Paaluun!”* Pilatus sanoi heille: ”Pitääkö minun teloittaa teidän kuninkaanne?” Ylipapit vastasivat: ”Ei meillä ole kuningasta vaan keisari.” 16  Silloin hän luovutti Jeesuksen heille teloitettavaksi paalussa.+ Sitten he veivät Jeesuksen pois. 17  Kantaen itse kidutuspaaluaan hän meni ulos paikkaan, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi+ ja jonka heprealainen nimi on Golgata.+ 18  Siellä he naulitsivat paaluun+ Jeesuksen ja kaksi muuta miestä hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen.+ 19  Pilatus myös kirjoitti kilven ja kiinnitti sen kidutuspaaluun. Siinä luki: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.”+ 20  Monet juutalaiset lukivat tämän kirjoituksen, koska paikka, jossa Jeesus naulittiin paaluun, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. 21  Juutalaisten ylipapit sanoivat kuitenkin Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas’ vaan kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” 22  Pilatus vastasi: ”Minkä olen kirjoittanut, sen olen kirjoittanut.” 23  Kun sotilaat olivat naulinneet Jeesuksen paaluun, he ottivat hänen päällimmäiset vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, yhden osan kullekin sotilaalle. He ottivat myös alimmaisen vaatteen, mutta alimmainen vaate oli saumaton, koska se oli kudottu yhtenä kappaleena. 24  Siksi he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä vaan heitetään arpaa siitä, kuka sen saa.”+ Näin täyttyi tämä raamatunkohta: ”He jakoivat vaatteeni keskenään, ja he heittivät puvustani arpaa.”+ Juuri näin sotilaat siis tekivät. 25  Jeesuksen kidutuspaalun luona seisoivat hänen äitinsä+ ja tämän sisar sekä Klopaksen vaimo Maria ja Maria Magdaleena.+ 26  Kun Jeesus näki äitinsä ja opetuslapsen, jota hän rakasti,+ seisovan lähellä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, katso! Poikasi!” 27  Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso! Äitisi!” Silloin tuo opetuslapsi otti hänet omaan kotiinsa asumaan. 28  Tämän jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo saatu päätökseen, hän sanoi erään raamatunkohdan täyttymykseksi: ”Minulla on jano.”+ 29  Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Niin he panivat hapanviiniin kastetun sienen iisopinvarren päähän ja nostivat sen hänen suulleen.+ 30  Kun Jeesus oli saanut hapanviinin, hän sanoi: ”Se on saatu päätökseen!”,+ ja hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.+ 31  Koska oli valmistuspäivä+ eikä ruumiiden haluttu jäävän kidutuspaaluihin+ sapatiksi (se oli näet suuri sapattipäivä+), juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että miesten sääret murrettaisiin ja ruumiit otettaisiin alas. 32  Niinpä sotilaat tulivat ja mursivat sääret ensimmäiseltä ja toiselta hänen vieressään paalussa olevalta mieheltä. 33  Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo, he näkivät, että hän oli jo kuollut, eivätkä siksi murtaneet hänen sääriään. 34  Yksi sotilaista kuitenkin puhkaisi hänen kylkensä keihäällä,+ ja heti tuli ulos verta ja vettä. 35  Hän, joka on nähnyt sen, on antanut tämän todistuksen, ja hänen todistuksensa on tosi. Hän tietää puhuvansa totta, jotta tekin uskoisitte.+ 36  Nämä näet tapahtuivat, jotta tämä raamatunkohta täyttyisi: ”Luutakaan häneltä ei murreta.”+ 37  Toinen raamatunkohta taas sanoo: ”He katsovat häneen, jonka he lävistivät.”+ 38  Tämän jälkeen Arimatiasta oleva Joosef – joka oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin juutalaisten pelosta salaa+ – pyysi Pilatukselta, että hän saisi ottaa alas Jeesuksen ruumiin. Pilatus antoi hänelle luvan, ja hän tuli ja otti ruumiin alas.+ 39  Myös Nikodemos,+ mies, joka oli tullut Jeesuksen luo ensimmäisen kerran yöllä, tuli ja toi mirhan ja aaloen sekoitusta, yli 30 kiloa.+ 40  Niin he ottivat Jeesuksen ruumiin ja käärivät sen ja tuoksuaineet pellavaisiin käärinliinoihin+ juutalaisten hautaustapojen mukaan.+ 41  Siellä, missä hänet oli teloitettu,* oli puutarha ja puutarhassa uusi hauta,+ johon ei ollut vielä koskaan pantu ketään. 42  Koska oli juutalaisten valmistuspäivä+ ja hauta* oli lähellä, he panivat Jeesuksen siihen.

Alaviitteet

Tai ”Teloita hänet paalussa”.
Tai ”teloittakaa paalussa”.
Tai ”teloittaa sinut paalussa”.
Tai ”vastustaa keisaria”.
Tai ”Teloita hänet paalussa”.
Tai ”teloitettu paalussa”.
Tai ”muistohauta”.

Tutkimisviitteet

ruoskia Jeesuksen: Tuomittu yleensä ruoskittiin ennen kuin hänet teloitettiin paalussa. Juutalaiset vaativat Jeesuksen teloitusta ja Barabbaan vapautusta niin itsepintaisesti, että Pilatus antoi periksi ja käski ”ruoskia Jeesuksen” (Mt 20:19; 27:26). Hirvittävin ruoskimisväline oli nimeltään flagellum. Sen kahvaan oli kiinnitetty useita naruja tai nahkahihnoja. Näihin siimoihin oli laitettu painoiksi teräviä luunpaloja tai metallikappaleita, jotta iskut olisivat mahdollisimman tuskallisia.

orjantappurakruunun: Purppuranpunaisen viitan lisäksi (joka mainittiin aiemmin jakeessa) Jeesukselle annettiin orjantappuroita kruunuksi ja Mt 27:29:n mukaan ”ruokokeppi” valtikaksi, ja näin hänen kuninkuudestaan tehtiin pilaa.

pukivat hänet purppuranpunaiseen viittaan: Sotilaat tekivät näin pilkatakseen Jeesusta ja hänen kuninkuuttaan. Matteuksen kertomuksen mukaan (27:28) he kietoivat Jeesuksen ”kirkkaanpunaiseen viittaan”, jollaista käyttivät kuninkaat, oikeusviranomaiset ja upseerit. Markuksen ja Johanneksen (19:2) mukaan vaate oli purppuranpunainen, mutta ennen muinoin ”purppuranpunainen” tarkoitti mitä tahansa siniseen vivahtavaa punaista. Lisäksi katselukulma, valon heijastuminen ja tausta saattoivat vaikuttaa siihen, miltä väri näytti. Tämä pieni ero värin kuvailemisessa osoittaa, että evankeliumien kirjoittajat eivät vain kopioineet toistensa kertomuksia.

kruunun: Ks. Mr 15:17, tutkimisviite.

pukivat hänet purppuranpunaiseen vaatteeseen: Ks. Mr 15:17, tutkimisviite.

Terve: Kirjaim. ”Iloitse”. Sotilaat tervehtivät häntä samalla tavalla kuin keisaria ilmeisesti pitääkseen häntä pilkkanaan, koska hän väitti olevansa kuningas.

Katsokaa! Ihminen: Jeesuksesta huokui sisäistä tyyneyttä ja arvokkuutta, vaikka hänet oli piesty ja pahoinpidelty. Se teki vaikutuksen jopa Pilatukseen, jonka sanoista heijastui säälinsekainen kunnioitus. Ecce homo, kuten Pilatuksen sanat kuuluvat Vulgatan mukaan, on ollut monien taideteosten aiheena. Pilatuksen sanat saattoivat tuoda Raamatun heprealaisia kirjoituksia tuntevien ihmisten mieleen Sak 6:12:n profeetallisen kuvauksen Messiaasta: ”Tässä on [tai ”Katso”] mies, jonka nimi on Verso.”

Meillä on laki: Kun juutalaiset näkivät, etteivät heidän poliittiset syytöksensä johtaneet toivottuun tulokseen, he paljastivat todelliset vaikuttimensa syyttämällä Jeesusta jumalanpilkasta. Tämä sama uskonnollinen syyte oli esitetty häntä vastaan sanhedrinissa vain muutamaa tuntia aiemmin, mutta Pilatus ei ollut vielä kuullut sitä.

synny uudelleen: Jeesus kertoo Nikodemokselle, että voidakseen nähdä Jumalan valtakunnan ihmisen täytyy syntyä toisen kerran. Nikodemoksen vastaus jakeessa 4 osoittaa, että hän ymmärsi Jeesuksen tarkoittavan kirjaimellista syntymää ihmiseksi. Jeesus kuitenkin jatkoi selittämällä, että tämä toinen syntymä merkitsisi syntymistä ”hengestä” (Joh 3:5). Ne joista tulisi ”Jumalan lapsia”, ”eivät syntyisi verestä, lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta” (Joh 1:12, 13). 1Pi 1:3, 23:ssa Pietari käyttää synonyymista raamatullista ilmausta sanoessaan, että voidellut kristityt ”synnytettäisiin uudelleen”. Useimmissa raamatunkäännöksissä käytetään tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa ilmausta ”syntyä uudelleen”, mutta joissain käännöksissä on ilmaus ”syntyä ylhäältä”. Se on mahdollinen käännösvastine, koska kreikan sana ánōthen merkitsee yleensä ’ylhäältä’ (Joh 3:31; 19:11; Ja 1:17; 3:15, 17). Molemmat käännösvaihtoehdot sopivat hyvin siihen ajatukseen, että ne, jotka menevät valtakuntaan, syntyvät uudelleen ”Jumalasta” eli ylhäältä (1Jo 3:9). Nikodemoksen vastauksen valossa kreikan sana voidaan tässä tekstiyhteydessä kääntää vastineella ”uudelleen”.

ylhäältä: Tai ”taivaasta”. Kreikan sana ánōthen on käännetty vastineella ”ylhäältä” tässä ja Ja 1:17; 3:15, 17:ssä. Samaa sanaa käytetään Joh 3:3, 7:ssä, jossa se voidaan kääntää joko ”uudelleen” tai ”ylhäältä”. (Ks. Joh 3:3, tutkimisviite.)

sen synti: Todennäköisesti Jeesus ei tarkoittanut ketään tiettyä ihmistä, kuten Juudas Iskariotia, vaan kaikkia, jotka olivat osallisia hänen tappamiseensa. Heitä olivat Juudaksen lisäksi ”ylipapit ja koko sanhedrin” sekä ”ihmisjoukot”, jotka taivutettiin pyytämään Barabbaan vapauttamista. (Mt 26:59–65; 27:1, 2, 20–22; Joh 18:30, 35.)

keisarille: Tai ”caesarille”. Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikana Rooman keisarina oli Tiberius. Sanalla ”keisari” ei kuitenkaan tarkoitettu pelkästään hallitsevaa keisaria vaan myös Rooman valtiovaltaa ja sen virallisesti nimitettyjä edustajia. Paavali sanoo näitä hallintoviranomaisia ”esivallaksi” ja Pietari ”kuninkaaksi” ja ”käskynhaltijoiksi”. (Ro 13:1–7; Tit 3:1; 1Pi 2:13–17; ks. sanasto.)

keisarin: Ks. Mt 22:17, tutkimisviite.

keisarin ystävä: Rooman provinssien käskynhaltijoille myönnettiin usein arvonimi ”keisarin ystävä”. Tässä tekstiyhteydessä juutalaiset johtajat käyttivät tätä ilmausta ilmeisesti yleismerkityksessä ja vihjasivat näin, että Pilatusta voitaisiin syyttää maanpetoksen suvaitsemisesta. Keisarina oli tuolloin Tiberius, ja hänet tunnettiin siitä, että hän teloitti kaikki, joita hän piti epäluotettavina, olivatpa he kuinka korkeassa asemassa tahansa. Esimerkiksi Lucius Aelius Sejanus, pretoriaanikaartin komentaja, oli saanut arvonimen ”keisarin ystävä”, ja hänen voitiin sanoa olevan toiseksi korkein Tiberiuksen jälkeen. Pilatus oli vaikutusvaltaisen Sejanuksen suosiossa ja sai häneltä tukea ja suojelua. Vuonna 31 Tiberius kääntyi kuitenkin Sejanusta vastaan, syytti häntä kapinoinnista ja teloitutti hänet ja monet hänen tukijansa. Tämä tapaus oli vielä tuoreena mielessä, kun Jeesus tuotiin Pilatuksen eteen. Siksi Pilatuksen henki olisi voinut olla vaarassa, jos saddukeukset olisivat tehneet hänestä valituksen keisarille, varsinkin jos häntä olisi syytetty siitä, ettei hän ollut ”keisarin ystävä”. Pilatuksen ja juutalaisten välit olivat jo valmiiksi kireät, joten hän ei halunnut, että tilanne kärjistyisi entisestään, saati että häntä syytettäisiin petturuudesta. Hän pelkäsi epäluuloista keisaria, ja ilmeisesti se sai hänet langettamaan kuolemantuomion Jeesukselle, vaikka hän tiesi, että tämä oli syytön.

tuomarinistuimella: Tavallisesti ulkona sijainnut koroke, jolla istuessaan viranomaiset puhuivat ihmisjoukoille ja ilmoittivat oikeudelliset päätöksensä.

heprealainen: Tai ”hepreankielinen”. Jumalan hengen ohjauksessa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat sanoivat ”hepreaksi” juutalaisten kieltä (Joh 19:13, 17, 20; Ap 21:40; 22:2; Il 9:11; 16:16) ja sitä kieltä, jolla ylösnoussut, korotetun aseman saanut Jeesus puhui tarsolaiselle Saulille (Ap 26:14, 15). Ap 6:1:ssä mainitaan erikseen ”hepreankieliset juutalaiset” ja ”kreikankieliset juutalaiset”. Joidenkin tutkijoiden mukaan vastineena pitäisi näissä kohdissa käyttää ”heprean” sijasta ”arameaa”, mutta on hyviä perusteita ajatella, että kreikan sana tarkoittaa nimenomaan heprean kieltä. Kun Paavali puhui Jerusalemin asukkaille ”heprean kielellä”, hän kohdisti sanansa ihmisille, joille hepreankielisen Mooseksen lain tutkiminen oli elämän keskipiste. Lisäksi suurin osa lukuisista Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvista raamatullisista ja ei-raamatullisista katkelmista ja käsikirjoituksista on kirjoitettu hepreaksi, mikä osoittaa, että tuo kieli oli päivittäisessä käytössä. Joukossa on myös joitain arameankielisiä katkelmia, mistä voidaan päätellä, että molempia kieliä käytettiin. On siis erittäin epätodennäköistä, että raamatunkirjoittajat olisivat tarkoittaneet ”heprealla” aramean tai syyrian kieltä. (Ap 21:40; 22:2; vrt. Ap 26:14.) Heprealaisissa kirjoituksissa oli tehty ero ”aramean kielen” ja ”juutalaisten kielen” välillä (2Ku 18:26), ja kun ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kommentoi 2Ku 18:26:ta, hänkin mainitsi erikseen ”aramean” ja ”heprean” kielen (Jewish Antiquities, X, 8 [i, 2]). Arameassa ja hepreassa on hyvin samanlaisia sanoja, ja hepreassa on mahdollisesti aramealaisia lainasanoja. Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajilla ei kuitenkaan näytä olleen mitään syytä viitata sanalla ”heprea” aramean kieleen.

tuomarinistuimelle: Ks. Mt 27:19, tutkimisviite.

Kiveys: Paikan heprealainen nimi oli Gabbata. Heprean sanan alkuperää ei tiedetä, mutta se tarkoittaa mahdollisesti ’kukkulaa’ tai ’aukiota’. Paikan kreikkalainen nimi Lithóstrōton (Kiveys) voi viitata yksinkertaiseen tai koristeelliseen kiveykseen, joidenkin tutkijoiden mielestä mosaiikkikiveykseen. Paikka on saattanut olla aukio Herodes Suuren palatsin edustalla, jotkut tutkijat taas ovat ehdottaneet muita sijainteja. Asiasta ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

heprealainen: Ks. Joh 5:2, tutkimisviite.

valmistuspäivä: Ilmeisesti Markus kirjoitti ensisijaisesti ei-juutalaisille lukijoille, ja siksi hän selventää tässä, että ilmaus tarkoittaa sapatin aattoa. Tätä selitystä ei ole muissa evankeliumeissa (Mt 27:62; Lu 23:54; Joh 19:31). Tuona päivänä juutalaiset valmistautuivat sapattiin laittamalla tavallista enemmän ruokaa ja tekemällä valmiiksi työt, jotka eivät voineet odottaa sapatin yli. Tässä tapauksessa valmistuspäivä oli 14. nisankuuta. (Ks. sanasto.)

se oli näet suuri sapattipäivä: 15. nisankuuta, pesahin jälkeinen päivä, oli aina sapatti, olipa se mikä viikonpäivä tahansa (3Mo 23:5–7). Kun tämä erikoissapatti osui tavalliseksi sapatiksi (juutalaisen viikon seitsemänneksi päiväksi, joka kesti perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun), se oli ”suuri” sapatti. Jeesuksen kuolinpäivän jälkeinen päivä oli suuri sapatti, joten hän kuoli perjantaina. Vuosina 31–33 nisankuun 14. päivä oli perjantai vain vuonna 33. Tästä voidaan päätellä, että Jeesus kuoli 14. nisankuuta 33.

kolmas tunti: Ts. noin klo 9. Joidenkin mielestä tämä kertomus näyttää olevan ristiriidassa Joh 19:14–16:n kanssa, jonka mukaan ”oli noin kuudes tunti”, kun Pilatus luovutti Jeesuksen teloitettavaksi. Raamattu ei selitä tätä eroa täysin, mutta asiaan voivat vaikuttaa seuraavat näkökohdat. Evankeliumit ilmaisevat Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisen päivän tapahtumien ajankohdat yleensä yhtenäisesti. Kaikki neljä kertomusta osoittavat, että papit ja vanhimmat kokoontuivat aikaisin aamulla ja veivät Jeesuksen sen jälkeen roomalaisen käskynhaltijan Pontius Pilatuksen luo (Mt 27:1, 2; Mr 15:1; Lu 22:66–23:1; Joh 18:28). Matteus, Markus ja Luukas kertovat kaikki, että kun Jeesus oli jo paalussa, maahan tuli pimeys ”kuudennella tunnilla” ja se kesti ”yhdeksänteen tuntiin asti” (Mt 27:45, 46; Mr 15:33, 34; Lu 23:44). Jeesuksen teloitusajankohdan ilmaisemiseen on voinut vaikuttaa se, minkä katsottiin sisältyvän teloittamiseen. Jotkut pitivät ruoskimista osana teloitusta; joskus uhria ruoskittiin niin julmasti, että hän kuoli. Jeesusta ruoskittiin niin ankarasti, ettei hän pystynyt kantamaan kidutuspaalua yksin koko matkaa vaan tarvittiin toinen mies kantamaan sitä (Lu 23:26; Joh 19:17). Jos teloittamisen katsottiin alkaneen ruoskimisesta, meni jonkin aikaa ennen kuin Jeesus todellisuudessa naulittiin kidutuspaaluun. Ruoskiminen ja teloittaminen paalussa mainitaankin yhdessä Mt 27:26:ssa ja Mr 15:15:ssä. Teloitusajankohdan ilmaisemiseen on siis voinut vaikuttaa se, milloin eri ihmiset katsoivat teloittamisen alkaneen. Tämä voi selittää, miksi Pilatus hämmästyi kuullessaan, että Jeesus oli kuollut hyvin pian paaluun naulitsemisen jälkeen, sillä hänen mielestään teloittaminen oli ehkä vasta alkanut (Mr 15:44). Toinen näkökohta on se, että päivä oli tapana jakaa samalla tavalla kuin yökin neljään kolmen tunnin jaksoon. Tämä näkyy monessa kohdassa raamatunkirjoittajien kertomuksista, kun he viittaavat kolmanteen, kuudenteen ja yhdeksänteen tuntiin auringonnoususta eli noin klo 6:sta laskien (Mt 20:1–5; Joh 4:6; Ap 2:15; 3:1; 10:3, 9, 30). Ihmisillä ei myöskään yleensä ollut tarkkoja kelloja, joten ajankohdat mainittiin usein likimääräisesti, kuten Joh 19:14:ssä (Mt 27:46; Lu 23:44; Joh 4:6; Ap 10:3, 9). Näkökohdat, jotka voivat selittää kertomuksissa mainittujen ajankohtien eron, voidaan siis tiivistää seuraavasti: Markuksella oli ehkä mielessään sekä ruoskiminen että paaluun naulitseminen, kun taas Johannes ajatteli vain paaluun naulitsemista. Lisäksi molemmat kirjoittajat saattoivat pyöristää ajankohdan lähimpään kolmen tunnin jaksoon, ja Johannes lisäsi ajanilmaukseen vielä sanan ”noin”. Lopuksi voidaan todeta, että tämä näennäinen ero Markuksen ja kymmeniä vuosia myöhemmin kirjoittaneen Johanneksen kertomuksissa osoittaa, ettei Johannes vain kopioinut Markuksen kertomusta.

valmistuspäivä: Viikkosapattia edeltävä päivä, jolloin juutalaiset valmistautuivat sapattiin. (Ks. Mr 15:42, tutkimisviite.) Johanneksen evankeliumissa puhutaan pesahin valmistuspäivästä. Tässä tekstiyhteydessä eletään nisankuun 14. päivän aamua, sen päivän aamua, jolloin Jeesus tuomittiin ja teloitettiin. Pesah-päivä oli alkanut edellisenä iltana, jolloin Jeesus ja apostolit olivat syöneet pesah-aterian, kuten muut evankeliumit osoittavat (Mt 26:18–20; Mr 14:14–17; Lu 22:15). Kristus noudatti tarkasti Mooseksen lakia, mukaan lukien käskyä viettää pesahia 14. nisankuuta (2Mo 12:6; 3Mo 23:5). Tätä päivää voitiin vuonna 33 sanoa ”pesahin valmistuspäiväksi”, koska silloin valmistauduttiin seuraavana päivänä alkavaan happamattoman leivän juhlaan, joka kesti seitsemän päivää. Nämä juhlat olivat peräkkäin, ja siksi koko juhla-aikaa sanottiin joskus ”pesahiksi” (Lu 22:1). Nisankuun 14. päivän jälkeinen päivä oli aina sapatti, olipa se mikä viikonpäivä tahansa (3Mo 23:5–7). 15. nisankuuta osui vuonna 33 tavalliseksi sapatiksi, jolloin se oli ”suuri” eli kaksinkertainen sapatti. (Ks. Joh 19:31, tutkimisviite.)

noin kuudes tunti: Ts. noin klo 12. (Ks. Mr 15:25, tutkimisviite. Siinä selitetään näennäistä ristiriitaa tämän kertomuksen ja Markuksen kertomuksen välillä, jonka mukaan Jeesus naulittiin paaluun ”kolmannella tunnilla”.)

kidutuspaalua: Tai ”teloituspaalua”. (Ks. sanasto, ”Kidutuspaalu” ja ”Paalu”; ks. myös Mt 10:38; 16:24; tutkimisviitteet, joissa selitetään sanan ”kidutuspaalu” kuvaannollista käyttöä.)

heprealainen: Tai ”hepreankielinen”. Jumalan hengen ohjauksessa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat sanoivat ”hepreaksi” juutalaisten kieltä (Joh 19:13, 17, 20; Ap 21:40; 22:2; Il 9:11; 16:16) ja sitä kieltä, jolla ylösnoussut, korotetun aseman saanut Jeesus puhui tarsolaiselle Saulille (Ap 26:14, 15). Ap 6:1:ssä mainitaan erikseen ”hepreankieliset juutalaiset” ja ”kreikankieliset juutalaiset”. Joidenkin tutkijoiden mukaan vastineena pitäisi näissä kohdissa käyttää ”heprean” sijasta ”arameaa”, mutta on hyviä perusteita ajatella, että kreikan sana tarkoittaa nimenomaan heprean kieltä. Kun Paavali puhui Jerusalemin asukkaille ”heprean kielellä”, hän kohdisti sanansa ihmisille, joille hepreankielisen Mooseksen lain tutkiminen oli elämän keskipiste. Lisäksi suurin osa lukuisista Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvista raamatullisista ja ei-raamatullisista katkelmista ja käsikirjoituksista on kirjoitettu hepreaksi, mikä osoittaa, että tuo kieli oli päivittäisessä käytössä. Joukossa on myös joitain arameankielisiä katkelmia, mistä voidaan päätellä, että molempia kieliä käytettiin. On siis erittäin epätodennäköistä, että raamatunkirjoittajat olisivat tarkoittaneet ”heprealla” aramean tai syyrian kieltä. (Ap 21:40; 22:2; vrt. Ap 26:14.) Heprealaisissa kirjoituksissa oli tehty ero ”aramean kielen” ja ”juutalaisten kielen” välillä (2Ku 18:26), ja kun ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kommentoi 2Ku 18:26:ta, hänkin mainitsi erikseen ”aramean” ja ”heprean” kielen (Jewish Antiquities, X, 8 [i, 2]). Arameassa ja hepreassa on hyvin samanlaisia sanoja, ja hepreassa on mahdollisesti aramealaisia lainasanoja. Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajilla ei kuitenkaan näytä olleen mitään syytä viitata sanalla ”heprea” aramean kieleen.

Kantaen itse kidutuspaaluaan: Johanneksen kertomuksen mukaan Jeesus kantoi itse kidutuspaaluaan. Toisissa evankeliumeissa (Mt 27:32; Mr 15:21; Lu 23:26) sanotaan, että kyreneläinen Simon pakotettiin kantamaan kidutuspaalua teloituspaikalle. Johannes esittää jotkin asiat tiivistetysti eikä useinkaan toista sitä, mitä muissa evankeliumeissa on jo kerrottu. Hän siis jättää mainitsematta sen yksityiskohdan, että Simon pakotettiin tähän palvelukseen.

kidutuspaaluaan: Ks. Mt 27:32, tutkimisviite.

Pääkallonpaikaksi: Kreikan ilmaus Kraníū Tópon on käännös heprealaisesta nimestä Golgata. (Ks. tämän jakeen tutkimisviite, jossa selitetään sanaa Golgata, ja Joh 5:2, tutkimisviite, jossa selitetään, mitä sana heprealainen tarkoittaa Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa.)

Golgata: Nimi tulee ’pääkalloa’ merkitsevästä heprealaisesta sanasta gulgólet (vrt. Tu 9:53; 2Ku 9:35; 1Ai 10:10, joissa gulgólet on käännetty ”kalloksi” tai ”pääkalloksi”). Jeesuksen aikana tämä paikka sijaitsi Jerusalemin muurien ulkopuolella. Sen tarkkaa sijaintia ei tiedetä, mutta joidenkin mielestä se on hyvinkin voinut olla lähellä nykyistä Pyhän haudan kirkkoa, jonka paikalla Golgata perimätiedon mukaan sijaitsi. (Ks. liite B12.) Raamatussa ei sanota, että Golgata olisi ollut mäen päällä, mutta siinä kyllä mainitaan, että jotkut seurasivat teloitusta jonkin matkan päästä (Mr 15:40; Lu 23:49).

kidutuspaaluun: Tai ”teloituspaaluun”. (Ks. sanasto, ”Kidutuspaalu” ja ”Paalu”.)

heprealainen: Tai ”hepreankielinen”. Jumalan hengen ohjauksessa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat sanoivat ”hepreaksi” juutalaisten kieltä (Joh 19:13, 17, 20; Ap 21:40; 22:2; Il 9:11; 16:16) ja sitä kieltä, jolla ylösnoussut, korotetun aseman saanut Jeesus puhui tarsolaiselle Saulille (Ap 26:14, 15). Ap 6:1:ssä mainitaan erikseen ”hepreankieliset juutalaiset” ja ”kreikankieliset juutalaiset”. Joidenkin tutkijoiden mukaan vastineena pitäisi näissä kohdissa käyttää ”heprean” sijasta ”arameaa”, mutta on hyviä perusteita ajatella, että kreikan sana tarkoittaa nimenomaan heprean kieltä. Kun Paavali puhui Jerusalemin asukkaille ”heprean kielellä”, hän kohdisti sanansa ihmisille, joille hepreankielisen Mooseksen lain tutkiminen oli elämän keskipiste. Lisäksi suurin osa lukuisista Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluvista raamatullisista ja ei-raamatullisista katkelmista ja käsikirjoituksista on kirjoitettu hepreaksi, mikä osoittaa, että tuo kieli oli päivittäisessä käytössä. Joukossa on myös joitain arameankielisiä katkelmia, mistä voidaan päätellä, että molempia kieliä käytettiin. On siis erittäin epätodennäköistä, että raamatunkirjoittajat olisivat tarkoittaneet ”heprealla” aramean tai syyrian kieltä. (Ap 21:40; 22:2; vrt. Ap 26:14.) Heprealaisissa kirjoituksissa oli tehty ero ”aramean kielen” ja ”juutalaisten kielen” välillä (2Ku 18:26), ja kun ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus kommentoi 2Ku 18:26:ta, hänkin mainitsi erikseen ”aramean” ja ”heprean” kielen (Jewish Antiquities, X, 8 [i, 2]). Arameassa ja hepreassa on hyvin samanlaisia sanoja, ja hepreassa on mahdollisesti aramealaisia lainasanoja. Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajilla ei kuitenkaan näytä olleen mitään syytä viitata sanalla ”heprea” aramean kieleen.

hepreaksi: Ks. Joh 5:2, tutkimisviite.

latinaksi: Latinan kieli mainitaan Raamatussa vain tässä kohdassa. Jeesuksen aikana se oli Rooman viranomaisten kieli, ja sitä käytettiin virallisissa teksteissä, vaikkei se ollut tavallisen kansan kieli. Yhteiskunnan monikielisyys nähtävästi selittää, miksi syytekilpi, jonka Pilatus Joh 19:19:n mukaan kiinnitti paaluun Jeesuksen Kristuksen pään yläpuolelle, oli kirjoitettu virallisella latinan kielellä sekä hepreaksi ja kreikaksi (koineeksi). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on useita sanoja ja ilmauksia, jotka juontuvat latinasta. (Ks. sanasto ja ”Johdanto Markuksen evankeliumiin”.)

he jakoivat hänen päällysvaatteensa: Joh 19:23, 24:ssä kerrotaan yksityiskohtia, joita Matteus, Markus ja Luukas eivät mainitse. Neljä evankeliumikertomusta yhdessä antavat tapahtumista seuraavan kokonaiskuvan: roomalaiset sotilaat heittivät arpaa nähtävästi sekä päällimmäisestä että alimmaisesta vaatteesta; sotilaat jakoivat päällysvaatteet ”neljään osaan, yhden osan kullekin sotilaalle”; he eivät halunneet jakaa alimmaista vaatetta vaan heittivät siitä arpaa; arvan heittäminen Messiaan vaatteista täytti Ps 22:18:n. Teloittajilla oli ilmeisesti tapana ottaa uhrin vaatteet itselleen, joten rikolliset riisuttiin ennen teloitusta, mikä teki koettelemuksesta vielä nöyryyttävämmän.

ottivat hänen päällimmäiset vaatteensa ja jakoivat ne: Ks. Mt 27:35, tutkimisviite.

Salome: Nimi tulee luultavasti heprean sanasta, joka merkitsee ’rauhaa’. Salome oli Jeesuksen opetuslapsi. Kun Mt 27:56:ta verrataan Mr 3:17; 15:40:een, näyttää siltä, että Salome oli apostolien Jaakobin ja Johanneksen äiti, koska Matteus mainitsee ”Sebedeuksen poikien äidin” ja Markus sanoo häntä ”Salomeksi”. Kun näitä jakeita verrataan Joh 19:25:een, vaikuttaa myös siltä, että Salome oli Jeesuksen äidin Marian sisar. Siinä tapauksessa Jaakob ja Johannes olivat Jeesuksen serkkuja. Lisäksi Mt 27:55, 56; Mr 15:41; Lu 8:3:n perusteella Salome näyttää olleen niiden naisten joukossa, jotka seurasivat Jeesusta ja käyttivät omia varojaan hänen palvelemiseensa.

tämän sisar: Ks. Mr 15:40, tutkimisviite.

Klopaksen: Nimi esiintyy Raamatussa vain tässä kohdassa. Monien tutkijoiden mielestä Klopas oli sama kuin Alfeus, josta puhutaan Mt 10:3; Mr 3:18; Lu 6:15; Ap 1:13:ssa. Raamatussa mainitaan muitakin ihmisiä, joista käytettiin kahta eri nimeä, joten siinä ei ollut mitään poikkeuksellista (vrt. Mt 9:9; 10:2, 3; Mr 2:14).

se, jota Jeesus rakasti: Ts. se, joka oli Jeesukselle erityisen rakas. Viidessä raamatunkohdassa mainitaan opetuslapsi, ”jota Jeesus [tai ”hän”] rakasti” tai ”johon Jeesus oli kiintynyt”, ja tämä on niistä ensimmäinen (Joh 13:23; 19:26; 20:2; 21:7, 20). Yleensä ajatellaan, että tämä opetuslapsi oli apostoli Johannes, Sebedeuksen poika ja Jaakobin veli (Mt 4:21; Mr 1:19; Lu 5:10). Yksi peruste on se, että apostoli Johannesta ei mainita tässä evankeliumissa nimeltä (Joh 21:2:ssa tosin mainitaan ”Sebedeuksen pojat”). Toiseksi Joh 21:20–24:ssä ilmaus ”opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”, yhdistetään tämän evankeliumin kirjoittajaan. Lisäksi Jeesus sanoi hänestä: ”Jos haluan, että hän jää siihen asti kun tulen, tarvitseeko sinun tietää sitä?” Tästä voi päätellä, että opetuslapsi, josta Jeesus puhui, eläisi paljon kauemmin kuin Pietari ja muut apostolit, ja tämä sopii apostoli Johannekseen. (Ks. Joh, kirjan nimi; Joh 1:6; 21:20; tutkimisviitteet.)

opetuslapsen, jota hän rakasti: Ts. sen, joka oli Jeesukselle erityisen rakas. Viidessä raamatunkohdassa mainitaan opetuslapsi, ”jota Jeesus [tai ”hän”] rakasti” tai ”johon Jeesus oli kiintynyt”, ja tämä on niistä toinen (Joh 13:23; 19:26; 20:2; 21:7, 20). Yleensä ajatellaan, että tämä opetuslapsi oli apostoli Johannes. (Ks. Joh 13:23, tutkimisviite.)

se, jota Jeesus rakasti: Ts. se, joka oli Jeesukselle erityisen rakas. Viidessä raamatunkohdassa mainitaan opetuslapsi, ”jota Jeesus [tai ”hän”] rakasti” tai ”johon Jeesus oli kiintynyt”, ja tämä on niistä ensimmäinen (Joh 13:23; 19:26; 20:2; 21:7, 20). Yleensä ajatellaan, että tämä opetuslapsi oli apostoli Johannes, Sebedeuksen poika ja Jaakobin veli (Mt 4:21; Mr 1:19; Lu 5:10). Yksi peruste on se, että apostoli Johannesta ei mainita tässä evankeliumissa nimeltä (Joh 21:2:ssa tosin mainitaan ”Sebedeuksen pojat”). Toiseksi Joh 21:20–24:ssä ilmaus ”opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”, yhdistetään tämän evankeliumin kirjoittajaan. Lisäksi Jeesus sanoi hänestä: ”Jos haluan, että hän jää siihen asti kun tulen, tarvitseeko sinun tietää sitä?” Tästä voi päätellä, että opetuslapsi, josta Jeesus puhui, eläisi paljon kauemmin kuin Pietari ja muut apostolit, ja tämä sopii apostoli Johannekseen. (Ks. Joh, kirjan nimi; Joh 1:6; 21:20; tutkimisviitteet.)

hän sanoi opetuslapselle: ”Katso! Äitisi”: Jeesus rakasti äitiään Mariaa ja halusi pitää hänestä huolta, ja siksi hän antoi rakkaalle apostoli Johannekselle vastuun huolehtia hänen äidistään (joka oli ilmeisesti tässä vaiheessa leski). (Ks. Joh 13:23, tutkimisviite.) Jeesuksella oli mielessään ennen kaikkea Marian hengellinen hyvinvointi, ei pelkästään fyysiset tai aineelliset tarpeet. Apostoli Johannes uskoi Jeesukseen, mutta ei ole selvää, miten Jeesuksen velipuolet suhtautuivat häneen tässä vaiheessa (Mt 12:46–50; Joh 7:5).

hapanviiniin: Tai ”viinietikkaan”. Kreikan sana tarkoittaa todennäköisesti kirpeää tai hapanta laimeaa viiniä, jonka latinalainen nimi oli acetum (viinietikka) tai posca, kun sitä oli laimennettu vedellä. Se oli edullinen juoma, jota köyhä kansa ja roomalaiset sotilaat joivat janoonsa. Samaa kreikan sanaa óksos käytetään Septuagintassa myös Ps 69:21:ssä, jossa ennustettiin, että Messiaalle annettaisiin juotavaksi ”etikkaa”.

hapanviiniä: Ks. Mt 27:48, tutkimisviite.

iisopinvarren: Kreikan sana hýssōpos, joka on perinteisesti käännetty vastineella ”iisoppi”, esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain tässä ja Hpr 9:19:ssä. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä kasvia Joh 19:29:ssä tarkoitetaan. Joidenkin mukaan se on sama kuin Heprealaisissa kirjoituksissa mainittu kasvi, jota sanotaan tavallisesti ”iisopiksi” ja jota monet pitävät meiramina (Origanum maru eli Origanum syriacum) (3Mo 14:2–7; 4Mo 19:6, 18; Ps 51:7). Egyptissä israelilaiset pirskottivat iisopilla pesah-uhrin verta talojensa kumpaankin ovenpieleen ja ovenpäälliseen (2Mo 12:21, 22). Koska tätä kasvia käytettiin pesahin vieton yhteydessä, jotkut arvelevat, että sitä oli saatavilla Jeesuksen teloituksen aikaan. Toiset ajattelevat, ettei meiramin varsi ollut tarpeeksi vahva kannatellakseen hapanviiniin kastettua sientä eikä tarpeeksi pitkä ylettyäkseen Jeesuksen suuhun asti. Vielä joidenkin mielestä tässä mainittu iisoppi oli ruokokepin päähän kiinnitetty meiramikimppu, joka nostettiin Jeesuksen suulle. Tämä sopisi rinnakkaiskertomuksiin Mt 27:48:aan ja Mr 15:36:een, joiden mukaan hapanviiniin kastettu sieni pantiin ”ruokokepin” päähän.

antoi henkensä: Tai ”kuoli”, ”lakkasi hengittämästä”. ”Henki” (kreik. pneúma) voi tässä tarkoittaa hengitystä tai elämänvoimaa. Tätä päätelmää tukee se, että kreikan verbiä ekpnéō (kirjaim. ’hengittää ulos’) käytetään rinnakkaiskertomuksissa Mr 15:37:ssä ja Lu 23:46:ssa (joissa se on käännetty ilmauksella ”kuoli” tai tutkimisviitteiden vaihtoehtoisen käännöksen mukaan ”veti viimeisen henkäyksensä”). Joidenkin mielestä vastineella ”antoi” käännetty kreikan sana tarkoittaa sitä, että Jeesus lakkasi omasta tahdostaan taistelemasta pysyäkseen elossa, sillä kaikki oli jo saatu päätökseen. Hän halusi ”vuodattaa elämänsä aina kuolemaan asti” (Jes 53:12; Joh 10:11).

valmistuspäivä: Viikkosapattia edeltävä päivä, jolloin juutalaiset valmistautuivat sapattiin laittamalla tavallista enemmän ruokaa ja tekemällä valmiiksi työt, jotka eivät voineet odottaa sapatin yli. Tässä tapauksessa valmistuspäivä oli 14. nisankuuta. (Mr 15:42; ks. sanasto.) Mooseksen lain mukaan ruumiit eivät saaneet ”jäädä paaluun koko yöksi” vaan ne piti haudata ”samana päivänä” (5Mo 21:22, 23; vrt. Jos 8:29; 10:26, 27).

se oli näet suuri sapattipäivä: 15. nisankuuta, pesahin jälkeinen päivä, oli aina sapatti, olipa se mikä viikonpäivä tahansa (3Mo 23:5–7). Kun tämä erikoissapatti osui tavalliseksi sapatiksi (juutalaisen viikon seitsemänneksi päiväksi, joka kesti perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun), se oli ”suuri” sapatti. Jeesuksen kuolinpäivän jälkeinen päivä oli suuri sapatti, joten hän kuoli perjantaina. Vuosina 31–33 nisankuun 14. päivä oli perjantai vain vuonna 33. Tästä voidaan päätellä, että Jeesus kuoli 14. nisankuuta 33.

sääret murrettaisiin: Säärien murtaminen (lat. crurifragium) oli julma rangaistus. Tässä tapauksessa tarkoituksena oli todennäköisesti nopeuttaa tuomittujen kuolemaa. Paalussa riippuvan oli vaikea hengittää. Kun hänen säärensä murrettiin, hän ei pystynyt kannattelemaan ruumiinsa painoa vähentääkseen keuhkoihin kohdistuvaa painetta, joten hän tukehtui.

Jumalan Karitsa: Sen jälkeen kun Jeesus oli kastettu ja Paholainen oli kiusannut häntä, Johannes Kastaja esitteli hänet ”Jumalan Karitsana”. Ilmaus esiintyy vain tässä jakeessa ja Joh 1:36:ssa. (Ks. liite A7.) Jeesusta voidaan hyvin verrata karitsaan. Raamatussa kerrotaan monissa kohdissa, että ihmiset uhrasivat lampaita saadakseen synnit anteeksi ja päästäkseen lähelle Jumalaa. Tämä kuvasi sitä, että Jeesus uhraisi täydellisen ihmiselämänsä ihmiskunnan puolesta. Ilmaus ”Jumalan Karitsa” voi tuoda mieleen monia raamatunkohtia. Johannes Kastaja tunsi hyvin Raamatun heprealaiset kirjoitukset, ja siksi hän saattoi ajatella yhtä tai useampia seuraavista uhrieläimistä: pässi, jonka Abraham uhrasi poikansa Iisakin sijasta (1Mo 22:13); pesah-karitsa, joka teurastettiin Egyptissä ja jonka ansiosta israelilaiset vapautuivat orjuudesta (2Mo 12:1–13); uroskaritsa, joka uhrattiin Jumalan alttarilla Jerusalemissa joka aamu ja ilta (2Mo 29:38–42). Johanneksen mielessä saattoi olla myös Jesajan profetia, jonka mukaan Jehovan ”palvelija” ”vietäisiin kuin lammas teurastettavaksi” (Jes 52:13; 53:5, 7, 11). Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille apostoli Paavali kutsui Jeesusta ”meidän pesah-lampaaksemme” (1Ko 5:7). Apostoli Pietari sanoi, että Kristuksen ”kallisarvoinen veri” on ”kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan verta” (1Pi 1:19). Lisäksi Ilmestyskirjassa korotetun aseman saanutta Jeesusta sanotaan kreikkalaisessa alkutekstissä yli 25 kertaa ”Karitsaksi” (esim. Il 5:8; 6:1; 7:9; 12:11; 13:8; 14:1; 15:3; 17:14; 19:7; 21:9; 22:1).

sääret murrettaisiin: Säärien murtaminen (lat. crurifragium) oli julma rangaistus. Tässä tapauksessa tarkoituksena oli todennäköisesti nopeuttaa tuomittujen kuolemaa. Paalussa riippuvan oli vaikea hengittää. Kun hänen säärensä murrettiin, hän ei pystynyt kannattelemaan ruumiinsa painoa vähentääkseen keuhkoihin kohdistuvaa painetta, joten hän tukehtui.

Luutakaan häneltä ei murreta: Lainaus on otettu Ps 34:20:stä. Kun pesahia alettiin viettää ja Jehova käski teurastaa tuon päivän iltana lampaan (tai vuohen), hän kielsi ”murtamasta siitä yhtään luuta” (2Mo 12:46; 4Mo 9:12). Tämän mallin ja Ps 34:20:n ennustuksen mukaisesti Jeesukselta, jota Paavali sanoi ”meidän pesah-lampaaksemme”, ei murrettu yhtään luuta (1Ko 5:7). (Ks. Joh 1:29, tutkimisviite.) Ennustus toteutui, vaikka roomalaisilla sotilailla näyttää olleen tapana murtaa paalussa teloitettavien sääret, todennäköisesti nopeuttaakseen heidän kuolemaansa (ks. Joh 19:31, tutkimisviite). He mursivatkin Jeesuksen vieressä olleiden rikollisten sääret mutta eivät Jeesuksen, koska hän oli jo kuollut. Yksi sotilaista kuitenkin ”puhkaisi hänen kylkensä keihäällä”. (Joh 19:33, 34.)

Arimatiasta: Kaupungin nimi juontuu ’korkeutta’ merkitsevästä heprean sanasta. Lu 23:51:ssä kaupunkia sanotaan ”juudealaisten kaupungiksi”. (Ks. liite B10.)

Joosef: Evankeliumien kirjoittajien yksilöllisyys ilmenee siitä, että he mainitsevat Joosefista eri asioita. Veronkantaja Matteus toteaa, että hän oli ”rikas”. Ensisijaisesti roomalaisille kirjoittanut Markus kertoo, että hän oli ”arvostettu neuvoston jäsen”, joka odotti Jumalan valtakuntaa. Myötätuntoinen lääkäri Luukas kuvailee häntä ”hyväksi ja oikeamieliseksi” mieheksi, joka ei antanut ääntään neuvoston päätökselle ryhtyä toimiin Jeesusta vastaan. Ainoastaan Johannes kertoo, että hän oli ”juutalaisten pelosta salaa” opetuslapsi. (Mt 27:57–60; Mr 15:43–46; Lu 23:50–53; Joh 19:38–42.)

juutalaiset: Johanneksen evankeliumissa tämän sanan merkitys vaihtelee tekstiyhteyden mukaan. Se voi tarkoittaa juutalaisia yleensä, Juudean asukkaita tai Jerusalemissa tai sen lähistöllä asuvia ihmisiä. Se voi viitata myös juutalaisiin, jotka pitivät tiukasti kiinni Mooseksen lakiin liitetyistä mutta sen hengen vastaisista ihmisten perinteistä (Mt 15:3–6). Heistä huomattavimpia olivat juutalaiset viranomaiset tai uskonnolliset johtajat, jotka suhtautuivat Jeesukseen vihamielisesti. Tässä jakeessa ja muutamassa muussa Johanneksen 7. luvun kohdassa tekstiyhteys osoittaa, että sana ”juutalaiset” tarkoittaa juutalaisia viranomaisia tai uskonnollisia johtajia (Joh 7:13, 15, 35a). (Ks. sanasto.)

Arimatiasta: Ks. Mt 27:57, tutkimisviite.

Joosef: Ks. Mr 15:43, tutkimisviite.

juutalaisten: Viittaa ilmeisesti juutalaisiin viranomaisiin tai uskonnollisiin johtajiin. (Ks. Joh 7:1, tutkimisviite.)

Nikodemos-niminen: Fariseus ja juutalaisten hallitusmies, ts. sanhedrinin jäsen (ks. sanasto, ”Sanhedrin”). Nimi Nikodemos (merk. ’kansan voittaja’) oli tavallinen kreikkalainen nimi, jota myös jotkut juutalaiset käyttivät. Nikodemos mainitaan vain Johanneksen evankeliumissa (Joh 3:4, 9; 7:50; 19:39). Jeesus sanoo häntä Joh 3:10:ssä ”Israelin opettajaksi”. (Ks. Joh 19:39, tutkimisviite.)

Nikodemos: Vain Johannes kertoo, että Nikodemos auttoi Arimatiasta olevaa Joosefia valmistamaan Jeesuksen ruumiin hautaamista varten. (Ks. Joh 3:1, tutkimisviite.)

mirhan: Ks. sanasto.

mirhan ja aaloen sekoitusta: Joissain käsikirjoituksissa lukee ”käärön mirhaa ja aaloeta”, mutta useat varhaiset arvovaltaiset käsikirjoitukset tukevat päätekstin lukutapaa.

aaloen: Tämä nimi viittaa puuhun, jonka sisältämää tuoksuvaa, aromaattista ainetta käytettiin raamatullisina aikoina hajusteena (Ps 45:8; San 7:17; Lal 4:14). Nikodemoksen tuoma aaloe oli todennäköisesti samaa ainetta kuin Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa mainittu aaloe. Kun kuollut ruumis käsiteltiin hautaamista varten, aaloeta käytettiin jauheena yhdessä mirhan kanssa, ja tarkoituksena oli mahdollisesti peittää mätänemisen haju. Useimpien kommentaattorien mielestä Raamatussa mainittu aaloe viittaa agarapuuhun (Aquilaria agallocha), jota nykyään tavataan lähinnä Intiassa ja sen lähiseuduilla. Se voi kasvaa 30 m korkeaksi. Rungon ja oksien sisusosa on täynnä pihkaa ja tuoksuvaa öljyä, joista saadaan hyvin arvostettua hajustetta. Puuaineen tuoksu on ilmeisesti parhaimmillaan sen lahotessa, ja siksi puu haudataan joskus maahan lahoamisen jouduttamiseksi. Sitten se jauhetaan hienoksi ja myydään. Joidenkin tutkijoiden mielestä ”aaloe” viittaa tässä tekstiyhteydessä lääkealoeen (Aloe vera), jota käytetään hajusteen sijasta lääkeaineena.

yli 30 kiloa: Kirjaim. ”noin 100 naulaa”, ts. roomalaista naulaa. Kreikan sana lítra yhdistetään tavallisesti roomalaiseen naulaan (lat. libra), joka oli 327 g. Tässä mainittu sekoitus painoi siis noin 33 kg. (Ks. liite B14.)

hautaansa: Tai ”muistohautaansa”. Pehmeään kalkkikiveen hakattu kammio, ei luonnon muovaama luola. Tällaisissa haudoissa oli usein penkkimäisiä hyllyjä tai syvennyksiä, joihin ruumiit asetettiin. (Ks. sanasto.)

hauta: Tai ”muistohauta”. (Ks. Mt 27:60, tutkimisviite.)

Media

Naula kantapään luussa
Naula kantapään luussa

Valokuvassa on jäljennös ihmisen kantaluusta, jonka lävistää 11,5 cm pitkä rautanaula. Alkuperäinen luu löytyi vuonna 1968 Pohjois-Jerusalemissa tehdyissä kaivauksissa, ja se on peräisin Rooman vallan ajalta. Tämä on arkeologinen todiste siitä, että teloitettava kiinnitettiin puupaaluun todennäköisesti nauloilla. Kuvan naula voi olla samanlainen kuin ne naulat, joilla roomalaiset sotilaat kiinnittivät Jeesuksen Kristuksen paaluun. Kantaluu löydettiin kiviarkusta, ossuariumista, johon vainajan kuivat luut pantiin sen jälkeen kun liha oli maatunut. Tämä osoittaa, että paalussa teloitetulle ihmiselle voitiin järjestää hautaus.

Raamatun iisoppi
Raamatun iisoppi

Heprean ja kreikan sanat (hepr. ʼezṓv, kreik. hýssōpos), jotka on monissa raamatunkäännöksissä käännetty ”iisopiksi”, voivat tarkoittaa useita eri kasveja. Kuvassa on meirami (Origanum maru eli Origanum syriacum), jota heprean sana monien tutkijoiden mielestä tarkoittaa. Tämä huulikukkaiskasvien heimoon kuuluva kasvi on yleinen Lähi-idässä. Suotuisissa oloissa se voi kasvaa jopa 50–90 cm korkeaksi. Raamatussa iisoppi yhdistetään usein puhtauteen (2Mo 12:21, 22; 3Mo 14:2–7; 4Mo 19:6, 9, 18; Ps 51:7). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ”iisoppi” mainitaan vain kaksi kertaa. Kun Hpr 9:19:ssä kuvaillaan vanhan liiton voimaan saattamista, ”iisoppi” tarkoittaa ilmeisesti Heprealaisissa kirjoituksissa mainittua samannimistä kasvia. Joh 19:29:n mukaan Jeesuksen suulle nostettiin hapanviiniin kastettu sieni ”iisopinvarren päässä”. Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä kasvia kreikan sana hýssōpos tarkoittaa tässä tekstiyhteydessä. Jotkut ajattelevat, että koska meiramin varsi ei ollut tarpeeksi pitkä ylettyäkseen Jeesuksen suuhun asti, tuo sana viittaa pidempivartiseen kasviin, esimerkiksi durraan (Sorghum vulgare). Toisten mielestä iisopilla tarkoitetaan tässäkin tapauksessa meiramia, ja he arvelevat, että Matteuksen ja Markuksen mainitseman ”ruokokepin” päähän oli voitu kiinnittää meiramikimppu (Mt 27:48; Mr 15:36).

Roomalaisia keihäitä
Roomalaisia keihäitä

Roomalaisten sotilaiden varustukseen kuului tavallisesti pitkiä heitto- ja pistoaseita. Pilum-keihäs (1) oli suunniteltu lävistämään kohde. Paino rajoitti sen kantamaa mutta mahdollisti sen, että ase pystyi lävistämään haarniskan tai kilven. Rooman legioonalaisilla tiedetään olleen usein mukanaan pilum. Yksinkertaisemmissa keihäissä (2) oli puuvarsi ja taottu rautakärki. Jalkaväen apujoukkojen sotilailla oli joskus yksi tai useampi tällainen keihäs. Ei tiedetä, millaisella keihäällä Jeesuksen kylki puhkaistiin.

Hautakammio
Hautakammio

Juutalaiset hautasivat vainajansa yleensä luoliin tai kallioon hakattuihin kammioihin. Haudat sijaitsivat tavallisesti kaupunkien ulkopuolella kuninkaiden hautoja lukuun ottamatta. Löydetyt juutalaisten haudat ovat hämmästyttävän yksinkertaisia. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että juutalaisten uskonto ei sallinut vainajainpalvontaa eikä ruokkinut sellaisia ajatuksia, että tietoinen olemassaolo jatkuisi kuoleman jälkeen henkimaailmassa.